Energiahoitoni perustuu monen eri energiahoitomenetelmän kokonaisuuteen asiakkaan tarpeiden mukaan.
Olen oman sairauteni hoitamisesta saatujen hyvien tulosten vuoksi keskittynyt paljon kivunhoitoon yhdistelemällä eri tekniikoita ja tulokset hoidettavilla ovat olleet hyviä. Yhdistän hoidoissani myös hypnoosia, Reikiä ja pään energiapisteiden erityistä huomioimista. Näiden yhdistelmä helpottaa kokonaisvaltaisesti hermoston stressitilaa ja ne ovat antaneet hyviä vasteita kivunhoidossa.
Intention luominen jatkuvasti hoidon aikana on yksi avainasioista hoidon onnistumisessa. Se pitää fokuksen positiivisissa asioissa ja auttaa kehoa ja mieltä voimaan paremmin.
Kokonaisvaltaisuus on se taikasana, jota kohti pyrin. Se alkaa siitä, että jätetään negatiivinen ajattelu sivuun ja keskitytään positiiviseen tulokseen. Sen sijaan, että kerrottaisiin keholle, että ”aina sattuu” tai ”koskaan ei ole hyvin” kerrotaankin siitä, että nyt on tämä tilanne ja tilanne muuttuu parempaan päin.
Krooninen stressi on usein isosti vaikuttava tekijä kroonisen kivun syntymisessä. Kipua on myös vaikea hoitaa ilman sen syiden vähentämistä tai poistamista. Kehon ollessa jatkuvassa stressitilassa kivun takia ja kiputilassa stressin takia, on kierre aika yksisuuntainen ja valmis. Tehokas stressin katkaisu ja samalla kiputilan hoito antaa keholle tärkeän viestin siitä, että on mahdollista saada olemisen ja elämän laatua paremmaksi.
Kipuun liittyy läheisesti hermoston toiminta, sillä kivun ja stressin aikana sympaattinen hermosto on aktivoitunut ja ohjaa kehoa. Jos parasympaattinen hermosto ei aktivoidu, on kierrettä aika mahdoton katkaista.
Parasympaattisen hermoston aktivointi rentouttamalla ensin koko keho on hyvä alku hoitamisessa. Silloin keho oppii pikkuhiljaa taas sen, että se osaa hoitaa itseään. Kun keholle annetaan siihen mahdollisuuksia ja autetaan oikeaan suuntaan, ovat tulokset usein hyviä. Tärkeää on antaa kehon oman hermojärjestelmän tasapainottaa kehon toimintaa. Ei hoideta vain oiretta, vaan juurisyitä stressiin ja kipuun.
Autonominen (tahdosta riippumaton) hermosto koostuu sympaattisesta ja parasympaattisesta hermostosta. Sympaattinen hermosto huolehtii selviytymisestä: taistele, pakene, jähmety. Ylivirittyneenä se aiheuttaa stressin kertymistä ja kroonistumista. Parasympaattinen hermosto huolehtii levosta, unesta, palautumisesta ja paranemisesta ja hoidossa käynnistetään juuri parasympaattinen hermosto ohjaamaan kehon toimintaa.
Itse kehon hoito antaa kehon asettua oikeaan asentoon, jolloin jumit ja jännitykset poistuvat. Toistettuna hoito opettaa kehoa itse pitämään huolta oikeasta asennostaan, joten sarjahoito aluksi kannattaa aina. Erilaiset kulumat vähenevät merkittävästi, kun keho pysyy oikeassa asennossa.
Rentoutuessaan keho tuntee olonsa myös turvalliseksi, jolloin se usein alkaa purkaa traumoja ja kokemuksia. Niitä voidaan samassa yhteydessä tai erikseen hoitaa sovitussa määrin pois.
Tunnekehon eli chakrojen hoidolla on mahdollista päästä käsiksi erilaisiin tunnejumeihin tai traumoihin ja vapautua niistä tai lieventää niitä. Keho varastoi koko eletyn elämän ja joskus on hyödyllistä saada käsiteltyä niitä asioita, jotka aiheuttavat voimakkaita tunteita päivittäisessä elämässä.
Kivunhoitomenetelmä on osoittautunut tehokkaaksi moniin erilaisiin kiputiloihin, myös kroonisiin. Esimerkiksi Fibro-potilaat ovat saaneet merkittävää hyötyä hoidosta.
Energiahoito on sarja erilaisia hyväksi todettuja työkaluja kehon ja mielen hyvinvointiin, kannattaa kokeilla!